Aidot avioliitot ja perheiden ongelmat

Sukupuolineutraali avioliittolaki hyväksyttiin  eduskunnassa syksyllä 2014. Asian piti olla sillä selvä, mutta pieni ja äänekäs vähemmistö sloganilla ”Aito avioliitto” järjesti käsittelylle vielä jonkinlaisen kliimaksin, jolle saatiin päätepiste vasta 17.2.2017. Kansalaisaloitteiden voi katsoa kuuluvan myös demokratiaan, mutta ”Aito avioliitto” -tempauksen äärellä ei voinut välttyä mieleen tulevilta ikävämmiltä ilmauksilta kuten ilveily ja kiusanteko.  

 Perussuomalaisten, kristillisdemokraattien ja muutaman keskustalaisen (ja yhden ainoan kokoomuslaisen, hei Suski!)  kannattama uusi aloite tähtäsi jo 2½ vuotta sitten läpi menneen lain kaatamiseen.  Jälleen kerran ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa pyrittiin sabotoimaan pyhään Raamattuun, rakastavan ja armeliaan Jumalan sanaan, vetoamalla.

Tempauksessa oli se hyvä puoli, että jos sukupuolineutraali avioliittolaki hyväksyttiinkin vuonna 2014 niukalla enemmistöllä, nyt sitä vastaan suunnattu uusi aloite kaatui selvin äänin 120 - 48.

Aito avioliitto-liike löysi perusteet Raamatusta, josta voisi toki löytää perusteet myös orjien pitämiselle tai naisten vaientamiselle seurakunnassa, jos niikseen tulee.  

Tulevien kuntavaalien vaalikoneissa muuten kysytään useampaan kertaan kantaa sukupuolineutraaliin avioliittolakiin, sekä sateenkaari-perheiden adoptio-oikeuteen. Ehdokkaissa tämä on paikoin herättänyt kummastustakin, koska eihän moisista asioista päätetä kunnanvaltuustoissa. Kysymyksen voi siis ymmärtää arvopohjaa mittaavana, sillä kansalaiselle voi olla merkityksellistä ehdokkaan muutkin mielipiteet ja arvot, kuin vain kuntapolitiikkaan liittyvät.

Sen sijaan että lapsen kasvattamisessa nostetaan esille kasvattajien sukupuoli, olisi tarpeen nostaa esille aivan muita seikkoja jotka voivat uhata perheitä ja lasten turvallisuutta ja onnellisuutta.  Perheen päihdeongelmat, perheväkivalta, köyhyys ja syrjäytyminen ovat asioita, jotka varjostavat monen lapsen elämää.   Lastensuojelussa ja perhetyössä tehdään mitä voidaan, mutta niukkojen resurssien läpi voi valahtaa niinkin järkyttäviä ihmiskohtaloita, kuin 8 -vuotiaan Eerikan tapauksessa joitain vuosia sitten.  Osansa tässä tapauksessa saattoi olla myös silkalla huolimattomuudella, niin raskauttavaa kuin sen ääneen lausuminen onkin.

Perhetyön ja lastensuojelun trendi on vahvasti se, että perheitä pyrittäisiin tukemaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta lasten huostaanotoilta ja perheiden rikkomiselta vältyttäisiin.  Huostaanotto on aina kallis ja raskas prosessi, joka jättää jälkiä niin lapseen kuin vanhempiin, eikä se kevyeltä tunnu viranomaisestakaan.  Sen kevyempi muoto, kiireellinen sijoitus, on lyhytkestoinen ja määräaikainen, ja se voi toimia tarpeellisena interventiona perheelle.

Äärimmäisissä tapauksissa, kuten pikku Eerikan kohdalla, huostaanotto olisi ollut tarpeen lapsen hengen pelastamiseksi.  Suurimmassa osassa lastensuojelutapauksia tilanne ei ole näin paha. Kyse voi olla vanhempien päihdeongelmasta, lapsen häiriökäyttäytymisestä jolle ei löydy ilmeistä syytä, koulupinnauksesta, tai vanhempien pelkästä uupumisesta. Näihin pulmiin on mahdollista löytää apua ajoissa, niin että perhe voi jatkaa elämäänsä yhdessä.

Lastensuojelun nimeen liittyviä pelkoja tulisi pyrkiä hälventämään, sillä lastensuojelu-sanakin kuulostaa monelle uhkaavalta peikolta.  Osansa uhkakuvassa on tietysti netissä levinneet kotivideot lasten huostaanotto-tilanteissa. Videoiden kuvaajat eivät koskaan kerro taustoja, millainen tilanne perheessä oikeasti on vallinnut, ennen kuin lapsi on tultu ottamaan väkisin turvaan.

Samalla kun lastensuojelun olisi tehtävä itsestään turvallisemman tuntuinen asiakkaille, se ei saisi olla liian lepsu tai linjaton. Tähänkin ilmiöön törmää, kun kyse on kuitenkin sosiaalityöstä jota tehdään ihmisten arimmalla ja henkilökohtaisella alueella, ja jolla on arsenaalissaan myös voimakeinoja jos muu ei auta.

Lastensuojelun kysymysten äärellä mekkala ”Aidon avioliiton” puolesta näyttäytyy absurdissa valossa.