Kirjastojen kasvatti

                               Helsingin Kirjasto10:ssä on laaja musiikkivalikoima.

Pääkaupunkiseudun kirjastojen yhteisellä Helmet-sivustolla kysytään ihmisten mielipidettä, saako kirjastossa metelöidä. Nykyiset kirjastot ovatkin jonkinlaisia monitoimitiloja, joissa viihtyy etenkin nuoriso ja lapset. Kirjastoissa voi leikkiä, pelata tietokoneilla, opiskella, ja niistä voi kohta lainata kirjojen ja äänilevyjen lisäksi melkein mitä tahansa. Niissä voi myös järjestää kokouksia, julkisia keskustelutilaisuuksia ja vaikkapa seminaarin.

Minun läheinen suhteeni kirjastoihin alkoi ala-asteikäisenä, ehkä noin 10 -vuotiaana. Jääkiekon pelaamisen ja sotaleikkien ohella vapaa-ajan huviksi löytyivät pikkukaupungin kirjastot, joiden valikoimat näyttivät jo silloin tiedon aarreaitoilta. Tuohon aikaan kirjastot olivat hiljaisia paikkoja, joissa piti puhua kuiskaten. Lastenosasto riitti vain vähän aikaa, vaikka siellä olivatkin Asterixit, Lucky Luket sekä E.R. Burroughsin Mars-kirjat ja Tarzanit. Viimeksi mainituthan sisältävät yllättävän raakaa väkivaltaa ja rasismia, mutta ei sitä siihen aikaan niin tajuttu.

Eipä aikaakaan, kun livahdin lastenosastolta aikuisten osastolle, josta lainasin monipuolisesti tietokirjallisuutta ja romaaneja. Myös rakkauteni pakinoihin ja kolumneihin alkoi hyvin nuorena.

Nuorena aikuisena muistoihini on jäänyt erityisesti Tapiolan kirjasto Espoossa, kulttuurikeskuksen yhteydessä. Kävinhän 90-luvulla sen viereistä Tapiolan aikuislukiota, ja kirjasto muodostui myös kohtaamispaikaksi, jossa oli kiinnostavia ihmisiä. Mainittakoon, että kyseisessä Tapiolan kirjastossa suoritti jossain vaiheessa siviilipalvelustaan muuan Jukka Poika, ennenkuin hänestä tuli se kuuluisa koko kansan tuntema Jukka Poika.  En voi väittää että muistaisin kohdanneeni hänet lainaustiskillä, mutta on hyvin mahdollista että kohtasin. 

Kirjastot ovat aina olleet yksi keskeisiä palveluja jotka meille tarjotaan yhteisin varoin: verorahoin. Kirjastojen arvo on moninverroin suurempi kuin niissä olevan materiaalin rahallinen arvo. Tieto, sivistys ja viihde ovat kirjastoissa tarjolla meille kaikille, veloituksetta. Rakkaus lukemiseen ja tietoon on läsnä kirjastoissa ja niiden käyttäjissä.

Nykyisin meillä on hienoja ja isoja kirjastoja, kuten uusittu ja valtavan kokoinen Ison Omenan kirjasto Espoossa. Isot kirjastot ovat hienoja ja tarpeellisia, mutta myös pieniä ja kodikkaita sivukirjastoja tarvitaan. Kirjasto 10:ssä Helsingin Elielinaukiolla on monikulttuurinen ja hieman boheemi ilmapiiri, pienissä sivukirjastoissa kuten Espoon Soukassa ja Kivenlahdessa puolestaan kodikas tunnelma; lasten ja varhaisnuorison äänekkyydestä huolimatta, tai sen takia. 

Sivukirjastot ovat lähellä lähiöiden lapsia ja ikääntyneempää väestöä, joka käy mieluummin tutussa pienessä kirjastossa kuin lähtee kauemmas suuriin ja moderneihin kirjastoihin.

 Kirjastojen, myös pienten sivukirjastojen, säilyttäminen  ja kehittäminen olkoon yksi teema myös kunnallispolitiikassamme.  

Kirjastolain 2. pykälä sanoo: 

Yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden ja taiteen harrastukseen, jatkuvaan tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien kehittämiseen, kansainvälistymiseen sekä elinikäiseen oppimiseen.

Kirjastotoiminnassa tavoitteena on edistää myös virtuaalisten ja vuorovaikutteisten verkkopalvelujen ja niiden sivistyksellisten sisältöjen kehittymistä.

Kirjoitin tämän blogitekstin kokonaisuudessan  Helsingin Kirjasto 10:ssä, kuunnellen samalla elävää kanteleensoittoa.

"Asiantuntijoita", salaliittoja ja olkinukkeja

Nykyaikana jatkuvan informaation vyöry saattaa hämärtää toden ja epätoden rajaa. Julkista keskustelua käydään valitettavan usein olkinukein, kärjistyksin ja tunteisiin perustuvin argumentein, ilman analyyttistä asioihin perehtymistä. Psykiatrian erikoislääkäri Hannu Lauerma pohtii aikamme ilmiöitä kirjassaan "Hyvän kääntöpuoli" (2014), ja toteaa muun muassa että "monissa paljon puhuttaneissa poliittisissa ja yhteiskunnallisissa kysymyksissä lööperi hallitsee maailmaa". Yhdeksi esimerkiksi nostetaan alkoholiverotuksesta eduskunnassa käyty keskustelu, johon Timo Soini (ps.) argumentoi tunteisiinvetoavasti siitä, miten suomalainen työmies ansaitsee perjantai-iltana pienen kopsun (sic). Kauniisti sanottu, mutta puhe oli alkoholiverotuksesta, jonka roimakaan korotus ei vaikuttaisi kopsun saatavuuteen merkittävästi. Sosiaalisessa mediassa alkoholipoliittinen kansalaiskeskustelu ajautuu vielä helpommin hakoteille, sillä heti avauksen jälkeen keskustelussa alkavat yleensä lennellä "holhouksen" ja "kukkahattutätien" kaltaiset käsitteet, hyydyttäen alkuunsa järkevän keskustelun alkoholihaittojen ja hinnoittelun (verotuksen) korrelaatiosta.

Oma lukunsa ovat julkisessa keskustelussa esiintyvät kotitekoiset asiantuntijat, joita esiintyy sekä julkisuudessa omilla kasvoillaan, että anonyymeina internetin keskustelu- ja kommenttipalstoilla. Nykyaika suosii mahdollisimman painavia argumentteja ja raflaavia lausumia, jotta ohjelmille saadaan katsojalukuja, lehdille lukijoita ja nettiuutisille klikkauksia. Tässä menossa totuus ja oikea asiantuntijuus jäävät helposti meuhkaavien teko-asiantuntijoiden jalkoihin. Edes ajankohtaisohjelmien toimittajat eivät viitsi aina tarkistaa ohjelmaan kutsumiensa "asiantuntijoiden" pätevyyttä, sillä pääasia on että polemiikkia saadaan aikaiseksi. Helppoja kohteita kotitekoisille asiantuntijoille ovat muunmuassa sosiaali- ja terveyspalvelut, ravitsemus, ja erilaiset vaihtoehtoiset hoidot. Muun muassa omaa alaani, päihdehuoltoa ja -hoitoa, ympäröi joukko erikoisia urbaanilegendoja, uskomuksia ja jopa salaliittoteorioita, jotka elävät omaa elämäänsä etenkin internetissä mutta myös muualla mediassa. Joskus hölynpölyn takaa paljastuu kaupallisia intressejä, muun muassa jonkun tietyn hoitomallin ja sitä tarjoavan yksityisen hoitolan buffausta.  

Vaarallisiksi salaliittoteoriat ja kotitekoisten asiantuntijoiden levittämät "totuudet" menevät siinä vaiheessa, jos niiden vuoksi ihmiset alkavat laiminlyödä hoitojaan. Liikkeellä on esimerkiksi "varmoja tietoja", joiden mukaan masennuslääkkeet lisäävät itsemurhia. Lääkäri Hannu Lauerma kuitenkin huomauttaa, että itsemurhat ovat itse asiassa vähentyneet samalla kun masennuksen hoito mielialalääkkeillä on lisääntynyt.

 Pahimmassa tapauksessa mielenterveysongelmainen laiminlyö mieliala- tai psykoosilääkityksensä uskoessaan että "lääke mädättää aivot", ja ajautuu tilaan jossa vahingoittaa itseään tai jotakuta muuta.

Lääketeollisuuteen liittyvät salaliittoteoriat ovatkin nykyaikana erityisen suosittuja. Jotkut kohtalaisen järkevät ihmisetkin uskovat, että lääketeollisuus on kokonaisuudessaan ahneiden juonittelijoiden käsissä, joiden tarkoitus on vain kääriä rahaa ja siinä sivussa jopa vahingoittaa ihmiskuntaa. Salaliittoteoriaa ei hillitse se melko luotettava tieto, että lääkkeet helpottavat ja pidentävät miljoonien ihmisten elämää ympäri maailmaa kaiken aikaa.

Ihmisellä tuntuu olevan sisäänrakennettu taipumus uskoa mieluummin huonoja uutisia kuin hyviä uutisia. Ehkäpä juuri siksi niin salaliittoteoriat kuin erilaiset lopun ennustajatkin ovat hyvin suosittuja. Harva se päivä saamme lukea mediasta jonkun asiantuntijan povaavan lopullista romahdusta tai katastrofia taloudellemme, yhteiskuntajärjestelmällemme, ellei sitten suorastaan maailmanloppua.

 Maailmanloppua on ennusteltu aina, joten kyseessä ei ole vain nykyaikaan liittyvä ilmiö. Yhtä monta kertaa kuin se on ennustettu, se on myös jäänyt tulematta.

Pessimistisille skenaarioille tuntuu olevan ainainen tilaus. Ne vetoavat meihin. Vääjäämättömänä vyöryviä uhkakuvia voi käyttää myös eskapismin tai piittaamattomuuden perusteena. sillä mitäänhän ei kannata yrittää parantaa tai mihinkään vaikuttaa, kun loppu tulee kuitenkin ihan kohta.

Kosmologian professori Kari Enqvist pohti, että ihmiskunta saattaa hyvinkin olla olemassa vielä vuonna 10 000. Optimismissaan hän tuntuu olevan samoilla linjoilla kollegansa Esko Valtaojan kanssa. En ole tosin koskaan kuullut kummankaan mainitun professorin määrittelevän itseään optimistiksi, vaikka heidän näkemyksensä luovatkin uskoa ihmiskunnan tulevaisuuteen. Ehkäpä he kuittaisivat, ettei tieteessä tarvita optimismia tai pessimismiä, vaan ainoastaan analyyttisyyttä ja totuuteen pyrkimistä.

Analyyttinen ajattelu ei ole ihmiselle tyypillistä, toteaa puolestaan lääkäri Lauerma. Sitä pitää erikseen harjoitella. Se kuitenkin kannattaa, sillä muuten kadotamme informaatiotulvassa kokonaan kyvyn hahmottaa mikä on totta, mikä todennäköistä ja mikä täysin epätotta.