Työni Helsingin kaupungin päihdepoliklinikalla on antanut kaiken muun hyvän lisäksi myös näköalapaikan Helsingin päihde- ja hiemen mielenterveyspalveluidenkin tilanteeseen. Helsinki vaikuttaisi olevan Suomen kartalla siinä mielessä onnellisessa asemassa, että tilanne näiden palvelujen suhteen ei ole katastrofaalisen paha. Päinvastoin; tilanne etenkin kuntouttavien päihdehoitojen ja päihdehuollon asumispalvelujen suhteen on jopa kohtalaisen hyvä, varsinkin ottaen huomioon yhteiskunnan kiperän taloudellisen tilanteen. Asiakastyytyväisyys on yli 95-prosenttisesti positiivista, ainakin jos katsoo pelkkien hymiö-automaattien tuloksia (tiedättehän ne hymiö-aparaatit palvelupisteiden ovilla). Myös syvällisempää asiakastyytyväisyys-kartoitusta tehdään. Paras tuntuma tulee kuitenkin siitä, miten hyvin asiakkaat hyötyvät saamastaan palvelusta. Toivottomuuteen ei ole aihetta, päihdetyössä näkee edelleen säännöllisesti mahtavia onnistumisia, tositarinoita selviytymisestä ja toipumisesta.
Nelisen vuotta sitten saimme lukea huolestuttavia otsikoita tyyliin "Helsinki lakkauttaa A-klinikat". No, klinikat eivät onneksi lakanneet, vaan ainoastaan niiden nimi muuttui päihdepoliklinikoiksi, perustyön pysyessä jokseenkin samana. Hallinnollisella tasolla päihdehuolto yhdistyi psykiatristen palvelujen kanssa. Nimenmuutoksessa hyvänä puolena voisi nähdä, ettei Helsingin kunnan päihdeklinikoita enää sekoiteta A-klinikkasäätiöön, vaikka puhekielessä asiakkaat puhuvatkin yhä "A-klinikasta".
Mitä meille sitten muuten kuuluu? Opiaattiriippuvaisten korvaushoito tuntuu sinnittelevän resurssipulan kourissa, mutta koska korvaushoito ei ole ominta aluettani, en kirjoita siitä enempää. Vaikeimmassa tilanteessa olevien monidiagnoosi-asiakkaiden hoidossa toki on myös jatkuvia haasteita.
Hoitopolkuja koordinoivana ja ostopalveluihin ohjaavana saa näköalan myös yksityisten ja kolmannen sektorin palveluntuottajien työhön. Huomattava osa päihdepalveluista on edelleen yksityisen ja kolmannen sektorin tuottamaa, ja kaupungit ostavat näitä ostopalveluina. Helsinki toki suurimpana kaupunkina pystyy myös tuottamaan paljon palveluja itse.
Kuntouttavissa, raittiuteen tähtäävissä hoidoissa on yhä valinnanvaraa Helsingissä. Pitkät laitoshoidot ovat toki lyhentyneet, mutta pitkien hoitopolkujen tarjonnassa puutetta paikkaavat hoidolliset, päihteettömät asumispalvelut ja pitkät avohoidot.
Avokuntoutusten saralla on tarjolla mm. Myllyhoitoyhdistyksen ja muutaman muunkin yksityisen tahon tuottamaa intensiivistä avohoitoa, Helsingin kaupungin omien hoitojen lisäksi.
Laitoskuntoutusten saralla on perinteikkään Tervalammen ohella tarjolla yhä klassinen Kalliolan Myllyhoito, A-klinikkasäätiön Hietalinnayhteisö ja Päihdesairaala (entinen Sosiaalisairaala), Ridasjärvi sekä asumispalvelun statuksella toimiva ns. minnesota-mallinen SIllanpirtin pienyhteisö. Näihin hoitoihin myös tarvittaessa pääsee, ja salaliittoteorioista huolimatta kenenkään tarkoituksena ei ole pitää hoitopaikkoja tyhjillään tai vajaakäytöllä. Lomailemaan tai ns. "kuivattelemaan" niihin ei toki pääse, vaan tarkoituksena on arvioda hoidon tehoavuus ja tarpeellisuus kunkin yksilöllisessä tilanteessa ja toipumisen vaiheeessa.
Hoitojen lisäksi kaupungilla on mm. päihteettömiä päivätoimintapaikkoja kuten Villa Sture, Vesteri ja niin edelleen. Ammatillisten tahojen lisäksi Helsingissä toimii useita kymmeniä vertaistukiryhmiä.
Mitä epäkohtia sitten meillä Suomessa on? Ehkäpä se, että eri kuntien välillä voi olla huimia eroja päihdepalveluiden saatavuudessa ja laadussa, vaikka päihdehuoltolain mukaankaan ei näin saisi olla. Kehä Kolmosen ulkopuolelta kiirii ajoittain huolestuttavia uutisia. Lisäksi esimerkiksi kotikuntani Espoon päihdepalvelut ovat minulle nykyisin kysymysmerkki, josta tosin aion tulevan talven aikana ottaa selvää perinpohjin. Ammoisten lähihoitaja-opintojen aikana olin työharjoittelussa edesmenneessä Kolmirannan hoitokodissa, sekä Sepänkylän tukiasuntolassa, mutta viimeksi mainitustakin tulee kuluneeksi kuusi vuotta. A-klinikkasäätiön ylläpitämä Espoon A-klinikka Leppävaarassa puolestaan on tuttu 9-10 vuoden takaa, mutta ei sen jälkeen.
Summa summarum: jotain hyvää, paljon kehitettävää, ja myös säilytettävää. Hokeman, jonka mukaan päihdeongelmien hoitaminen on kallista mutta niiden hoitamatta jättäminen tulisi vielä kalliimmaksi, pitäisi olla tuttu kaikille. Hokema on nimittäin totta.
Päihdeongelma kytkeytyy usein myös asunnottomuuteen, joka on aiheena sen verran laaja, että vaatii oman lukunsa. Palataan siihen vaikkapa Asunnottomien yön tiimoilla 17.10. Osallistukaa, hyvät ihmiset.
Nelisen vuotta sitten saimme lukea huolestuttavia otsikoita tyyliin "Helsinki lakkauttaa A-klinikat". No, klinikat eivät onneksi lakanneet, vaan ainoastaan niiden nimi muuttui päihdepoliklinikoiksi, perustyön pysyessä jokseenkin samana. Hallinnollisella tasolla päihdehuolto yhdistyi psykiatristen palvelujen kanssa. Nimenmuutoksessa hyvänä puolena voisi nähdä, ettei Helsingin kunnan päihdeklinikoita enää sekoiteta A-klinikkasäätiöön, vaikka puhekielessä asiakkaat puhuvatkin yhä "A-klinikasta".
Mitä meille sitten muuten kuuluu? Opiaattiriippuvaisten korvaushoito tuntuu sinnittelevän resurssipulan kourissa, mutta koska korvaushoito ei ole ominta aluettani, en kirjoita siitä enempää. Vaikeimmassa tilanteessa olevien monidiagnoosi-asiakkaiden hoidossa toki on myös jatkuvia haasteita.
Hoitopolkuja koordinoivana ja ostopalveluihin ohjaavana saa näköalan myös yksityisten ja kolmannen sektorin palveluntuottajien työhön. Huomattava osa päihdepalveluista on edelleen yksityisen ja kolmannen sektorin tuottamaa, ja kaupungit ostavat näitä ostopalveluina. Helsinki toki suurimpana kaupunkina pystyy myös tuottamaan paljon palveluja itse.
Kuntouttavissa, raittiuteen tähtäävissä hoidoissa on yhä valinnanvaraa Helsingissä. Pitkät laitoshoidot ovat toki lyhentyneet, mutta pitkien hoitopolkujen tarjonnassa puutetta paikkaavat hoidolliset, päihteettömät asumispalvelut ja pitkät avohoidot.
Avokuntoutusten saralla on tarjolla mm. Myllyhoitoyhdistyksen ja muutaman muunkin yksityisen tahon tuottamaa intensiivistä avohoitoa, Helsingin kaupungin omien hoitojen lisäksi.
Laitoskuntoutusten saralla on perinteikkään Tervalammen ohella tarjolla yhä klassinen Kalliolan Myllyhoito, A-klinikkasäätiön Hietalinnayhteisö ja Päihdesairaala (entinen Sosiaalisairaala), Ridasjärvi sekä asumispalvelun statuksella toimiva ns. minnesota-mallinen SIllanpirtin pienyhteisö. Näihin hoitoihin myös tarvittaessa pääsee, ja salaliittoteorioista huolimatta kenenkään tarkoituksena ei ole pitää hoitopaikkoja tyhjillään tai vajaakäytöllä. Lomailemaan tai ns. "kuivattelemaan" niihin ei toki pääse, vaan tarkoituksena on arvioda hoidon tehoavuus ja tarpeellisuus kunkin yksilöllisessä tilanteessa ja toipumisen vaiheeessa.
Hoitojen lisäksi kaupungilla on mm. päihteettömiä päivätoimintapaikkoja kuten Villa Sture, Vesteri ja niin edelleen. Ammatillisten tahojen lisäksi Helsingissä toimii useita kymmeniä vertaistukiryhmiä.
Mitä epäkohtia sitten meillä Suomessa on? Ehkäpä se, että eri kuntien välillä voi olla huimia eroja päihdepalveluiden saatavuudessa ja laadussa, vaikka päihdehuoltolain mukaankaan ei näin saisi olla. Kehä Kolmosen ulkopuolelta kiirii ajoittain huolestuttavia uutisia. Lisäksi esimerkiksi kotikuntani Espoon päihdepalvelut ovat minulle nykyisin kysymysmerkki, josta tosin aion tulevan talven aikana ottaa selvää perinpohjin. Ammoisten lähihoitaja-opintojen aikana olin työharjoittelussa edesmenneessä Kolmirannan hoitokodissa, sekä Sepänkylän tukiasuntolassa, mutta viimeksi mainitustakin tulee kuluneeksi kuusi vuotta. A-klinikkasäätiön ylläpitämä Espoon A-klinikka Leppävaarassa puolestaan on tuttu 9-10 vuoden takaa, mutta ei sen jälkeen.
Summa summarum: jotain hyvää, paljon kehitettävää, ja myös säilytettävää. Hokeman, jonka mukaan päihdeongelmien hoitaminen on kallista mutta niiden hoitamatta jättäminen tulisi vielä kalliimmaksi, pitäisi olla tuttu kaikille. Hokema on nimittäin totta.
Päihdeongelma kytkeytyy usein myös asunnottomuuteen, joka on aiheena sen verran laaja, että vaatii oman lukunsa. Palataan siihen vaikkapa Asunnottomien yön tiimoilla 17.10. Osallistukaa, hyvät ihmiset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti